Kaikki elämäni kodit....


Koti on siellä missä ovat rakkaat ja siellä mihin sen rakentaa ja laittaa. Siellä, missä on hyvä olla.
Osa ihmisistä asuu vain muutamassa kodissa elämänsä aikana, osan koti on vaihtunut usein.
Minä kuulun jälkimmäisiin.
Jossain vaiheessa koteja oli enemmän kuin ikävuosia.
Joku psykologi voisi tulkita, että sisustusintoni johtuu lapsuuden jatkuvasta muuttamisesta, siitä että haluan rakentaa kodin 'omakseni' vaikka  vain lyhyeksi aikaa.
Tiedä hänestä, mutta minä olen muutellut. Ohessa lyhyet esittelyt kodeistani Helsingissä.

Kaikki elämäni kodit lyhyesti:

Synnyin Joutsenossa, Etelä-Karjalassa. Muutimme sieltä Tuusulan Jokelaan ollessani noin kaksi yksi vuotias. Joutsenossa ehdittiin kuitenkin asua kahdessa eri kodissa.
Viitisen vuotta ja yhtä monta asuntoa Jokelassa ja suuntasimme kohti Helsinkiä. Meidän piti asettua Apollonkadulle, mutta jotain tapahtui ja muutimmekin Konalan taakse Nybackaan (silloin ei puhuttu Uusimäestä).
Aloitin siitä huolimatta koulun Taivallahden kansakoulussa, jonne minut oli jo ehditty ilmoittaa.
Eli kuljin bussilla kouluun ja takaisin, vaikka lukutaito ei alussa ollut kaksinen ja pysäytin bussin värin perusteella. Onneksi kuskit oppivat tuntemaan Manskun pysäkillä seisoskelevan pikkulikan ja ottivat ilman viittomistakin kyytiin.

Muutama vuosi  kului, syntyi pikkusisko ja isä sai talonmiehen paikan Keskuskadulta Kinopalatsin korttelista. Olin leffateatterin vaksien lellikki ja istuin usein aitiossa katselemassa elokuvia. Prinsessa Ruususen näin ainakin 12 kertaa. Talkkarin asunto oli PYP:n henkilökunnan ravintolan vieressä. Kaksi huonetta ja keittokomero.

Neljännelle luokalle siirryin lähellä olevaan Kaisaniemen kansakouluun ja hetken aikaa koulu oli kävelymatkan päässä...

Kunnes taas muutettiin. Faija sai paremman talkkarin paikan vastavalmistuneista hienoista taloista Pohjoiskaarella Lauttasaaressa meren rannalla. 
Kotimme oli kiva pieni kaksio ja iso parveke.
Oppikouluun pyrin ja pääsin lähellä olevaan Lykiin.
Mutta ennen kuin oppari ehti alkaa, vanhemmat erosivat ja muutimme äidin ja pikkusiskon kanssa Merimiehenkadulle. Eli taas mentiin bussilla.
Merimiehenkadun kotimme oli huone ja keittiö. Me asuttiin huoneessa ja pienen pienessä keittiössä asuivat äitini serkkutyttö ja hänen ystävättärensä. 
Talossa oli puulämmitys (!) ja puut kannettiin kotiin pihan alta olevasta inhottavan kosteasta ja pimeästä kellarista. Keittiössä oli puuhella ja meidän huoneessa kaunis vihreä kaakeliuuni.

Asuimme Palojen, siis Taunon, Kirstin (Ortola) ja Jukka-Pekan kanssa samassa rapussa. Pihaleikit leikittiin pienellä asfalttipihalla, jossa sattui surullinen onnettomuus. Kaikki talon pennut taisivat olla pihalla; me tytöt hypättiin twistiä ja pojat riehuivat ja roikkuivat pihan yli vedetyissä pyykkinaruissa. Ikävä kyllä narujen toinen pää oli kiinni pihalla seisovassa raskaassa tamppaustelineessä, joka kaatui talonmiehen pienen pojan selän päälle. Ambulanssi vei pojan sairaalan, mutta mitään ei voitu tehdä, vaan hän menehtyi.
Suru oli suuri. Muistan vieläkin pojan suuret, surulliset silmät. Hänen nimensä oli Ossi 😢

Äitini oli tuolloin töissä Pajusella ja sai sitä kautta työsuhdeasunnon Kulmavuorenkadulta. Ihan mahdottoman pienen yksiön (alle 20 neliötä). Mutta hyvin mahduttiin, me kolme ja äidin miesystävä.
Koulumatka sujui mutkitellen; vein ensin pikkusysterin Merimehenkadulle tarhaan, jatkoin sieltä Laruun kouluun ja iltapäivällä sama toisinpäin..
Miksi ihmeessä sitä pentua ei voitu siirtää lähempänä olevaan tarhaan?! 
Pian oli kuitenkin taas aika muuttaa. Äitini vanhemmat muuttivat Joutsenosta luoksemme Ja tarvittiin isompi asunto.
Se löytyi läheltä, Porvoonkadulta. Kolmio ihan uudesta talosta.
Vieressä oli Brahen leikkipuisto, jossa kävin tanhuamassa ja tutustuin Kikkaan, jonka kanssa tehdään joka kesäinen Kalliokierros (Hups! viime kesäinen on dokumentoimatta!)
Perhe oli kasvamassa pikkusiskolla ja taas tarvittiin lisätilaa, joten edessä oli muutto.
Roihuvuoren Strömsistä, Peukaloisentieltä löytyi kaunis ja tilava vuokra-asunto. Vuokranantaja oli silloinen Alppilan seurakunnan kirkkoherra Otso Kianto.
Roihuvuoresta olikin sitten jo vähän pitempi matka kouluun. Ei ollut metroa, ei ja myöhästyin lähes joka aamu - tunnin. Eikä se koulu muutenkaan maistunut, joten lopetin myöhästelyn ja lähdin Rixiin töihin.
Roihuvuoressa oli paljon kavereita. Parinkymmenen nuoren jengi kokoontui "talon alla" tai "rungolla" tai "Tammarin kiskalla" ja yllättäin Porvoonkadun kaverini Kikka oli muuttanut naapuritaloon.
Tuolla pidettiin ensimmäisiä kotibileitä, maisteltiin 'bulebulea' ja itkettiin sydänsuruja.
Sitten Tuusulan Lahelanrinteelle pystytettiin historian ensimmäiset asuntomessut ja perheeni päätti ostaa sieltä oman talon. Ja minä muutin tietysti mukana 😊

Se olikin viimeinen kerta, kun muutin heidän kanssaan, mutta ei todellakaan viimeinen muuttoni.
Ensimmäinen oma koti löytyi poikaystän kanssa Niemenmäestä. Ylimmän kerroksen alivuokralaishuone omalla sisäänkäynnillä ja veeceellä. 
Kiva yksityiskohta huoneessa oli vaaleanpunainen ruusutapetti, jolla oli vuorattu kaikki seinät - ja katto 😀
Vuokranantaja oli kuitenkin melko ahne, eli ruusuhuoneen vuokra oli kova. Niinpä muutimme poikaystävän kanssa kesäksi yhteen huoneeseen vanhan pienen talon alakerrassa Malmin Notkotiellä.  Hyvät ystävät muuttivat  ko huoneesta kaksioon talon yläkertaan.

Talosta puuttuivat kuitenkin mukavuudet, joten riemu oli suuri kun Museokadulta vapautui söpö pieni yksiö. Tämän parempi ei sijainti nuorelle naiselle juuri voinut olla, kaikki oli lähellä - Botta, Hesperian yökerho, Hesari jne 
Ja postitalo, jossa olin duunissa. Sinne tosin jouduin aika usein menemään taksilla...tosi on! :)

Tämän jälkeen tehtiin "maaseutukierros" ja asuttiin Pähkinärinteessä, Espoon Suvelassa, ja uudestaan kahdessa eri asunnossa Pähkinärinteessä sekä omakotitalossa Nummelassa. Pähkiksessä ja Suvelassa syntyivät kolme poikaani ❤️

Lopulta jokapäiväinen matka Nummelasta Helsinkiin töihin alkoi olla liikaa. Pakkasimme tavaramme ja muutimme Messeniuksenkadulle Taka-Töölöön.

Elämä kuitenkin kuljetti edelleen. Messeniuksenkadun jälkeen minulla oli pari lyhytaikaista kotia Munkassa ja Isolla Roballa. Sitten muutin takaisin Laruun Gyldenintielle. Se onkin tähän asti ollut kodeistani pitkäikäisin, tosin nykyinen alkaa pian kolkutella ykkössijaa. 

2000-luvun alussa muutin pitkästä aikaa ja taas "vanhoille kotikulmille" (mikä sellainen ei olisi, heh) Kirstinkadun ja Josafatinkadun kulmaan. 
Sitten oli vuorossa Hakaniemenkuja. Ihan huippupaikka; rauhallinen pieni kadunpätkä, jonka olemassa olosta en ennen muuttoa tiennyt mitään. Tori ja halli vieressä, kävelymatka keskustaan ja Töölönlahdelle. Asunto oli kaunis kaksio, lasisine kaksoisovineen ja suurine kylppäreineen. 
Sitten saimme huikean idean. 
Yhdistettiin Casterninkadulla miehen yksiö ja viereinen kaksio isoksi ja avaraksi kolmioksi. Moukaroitiin seinät talkoilla kahdessa päivässä alas ja saatiin Kallion kukkulalle ihana oman näköinen koti.
Ihan hirveä remontti. Siitä saisi yhden mielenkiintoisen postauksen...

Miksi muutimme pois Kalliosta? 
Erehdyttiin yhtenä kauniina kevätpäivänä kävelylle Tammisaloon ja käytiin asuntonäytössä nykyisessä kodissamme. Ja miehestä, joka oli asunut koko elämänsä Kalliossa, alue tuntui paratiisilta. Linnut lauloivat ja meri välkehti, oli hiljaista ja rauhallista. 

Ja täällä sitä nyt asutaan... toistaiseksi.... :D

Onko muilla useita entisiä koteja?

Anne






Kommentit

  1. No onhan sulla noita muuttoja riittänyt. Olet vastakohta omille asuntojeni määrälle, niitä kertynyt 6 yli 60 vuotisen elämäni taipaleelle. Viimeisimmässä asuttu jo 37 vuotta :).

    VastaaPoista
  2. No on riittänyt. Ja edelleen katselen asuntoilmoituksia "sillä silmällä". Ei kai sitä luonnolleen mitään voi ��

    VastaaPoista
  3. ja miulla muuttoja on kokonaista 5 ja tässä nykyisessä ollaan asuttu vuodesta 1995 :)
    helisevää helmikuuta!
    Tarja-serkku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen muuttanut sunkin puolesta �� Hyvää helmikuuta sinne myös! ��

      Poista
  4. Ensimmäinen kotini oli Valtatie 31, Tikkurila - kuuden perheen vuokrakasarmi. Sieltä sitten asevelipalstalle rakentamaamme pieneen kodikkaaseen taloon Koivuhakaan. Sinne jäivät kaikki lapssuden ja nuoruuden kaverit, joihin kyllä pidän edelleen yhteyttä kuudenkymmenen vuoden jälkeen. Pääkaupunki kutsui. Ensin Hilkka Kotamäen yksiötä jakamaan ja sitten opiskelija-asuntoon Vallilaan. Seuraava paikka Nellyn kaksiossa Siltasaarenkadulla ja pikapikaa Etelä-Haagaan Steniuksentielle. Jopi Eräkare lähti Lontoon BBC:lle ja jätti Mikko Niskasen kivan yksiön minun asuttavakseni. Jopi palasi takaisin ja en malttanut muuttaa pois niin mentiin vihille ja tuli lähtö TV2:lle Tampereelle ja kerrostalon huipulle Pellervonkadulle. Uuteen kotiin mentiin Hotelli Emmauksen kautta Pohtolaan, jossa vanhin poikamme syntyi. Päädyimme ihanaan omakotitaloon Aarikkalankadulle ja lopulta takaisin Helsinkiin - Tarkk'ampujankaduue - purkutuomion alla olevaan vanhaan kivitaloon, joka oli vailla hellaa, keittiön tiskiallasta ja jääkaappiakin. Vastasyntyneen tyttären kanssa hiukan hankalaa, mutta oltiinhan ihan hienolla alueella. Vaan Lauttasaaren Lounaisväylä odotti jo - ikkunasta näkyi merikin!Tuli kuitenkin lähtö Kyprokselle - Neapolisin kylään, lähelle Nicosiaa ja Suomen YK-pataljoonan pääesikuntaa. Ja sitten maailmalle maaliskuussa - laivalla Afrikkaan, Kreikan kautta, ja isolla laivalla Australiaan. Kodiksi ensin siirtlaisparakki Bonegillassa ja junalla matkustettiin sieltä Queenslandiin, Wacolin asuntolaan ja vihdoin vuoden kuluttua kivaan vuokrataloon Dagmarikadulle Holland Parkiin. Oma koti rakennettiin Kingstoniin Birch (Koivu) Streetille ja kun se myytiin niin taas Holland Parkiin, Abbotsleigh Roadille, ensin vuokralle ja sitten ostettii. Kaksitoista vuotta siinä ja taas mentiin - Robertsoniin, upeaan Mater Homes-palkintotaloon elelemään herroiksi. Siellä Kaikki kolme teini-ikäistämme varttuivat upeassa ympäristössä, kunnes taas muutettiin. Tällä kertaa 6000m2:n tontille ruotsalaisen rakentamaan "haciendaan" ja sitten rakennettiin siihen viereen ikioma smanlainen colonial talo, joka meni heti myyntiin. Lapset olivat aikuisia, muuttaneet, avioituneet ja yksi lähtenyt USA:han puuveitsellä kultaa vuolemaan - ei sentään! Ostin Alexandra Hillsistä kauniin rivitaloasunnon - viihdyin vuoden ja muutin sitten Wellington Pointin niemen kärkeen colonial-tyyliseen villaan ja kymmenen vuoden jälkeen suureen Tuscany-tyyliseen 240m2:n huvilaan, jossa olen nyt jo ostettuanni sen, asustellut 16 vuotta ja asun edelleenkin, varmaan hamaan ajan loppuun asti...Kuviakin olisi kaikista asunnoista, mutta taidan säästää ne muistelmateokseeni...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No huhhuh! Sinä vedit todellakin paremmaksi! Näin vasta nyt kommenttisi ja lähes hengästyin. Mutta olet kyllä maailmaa nähnyt monelta kantilta. Se on upeaa ❤️ Jään mielenkiinnolla odottamaan muistelmiasi. Hyvää syksyn alkua 🍁

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!