Sohvan uusi päällinen Bemziltä



Ruotsalainen Bemz valmistaa irtopäällisiä Ikean huonekaluihin, myös niihin, joita ei myymälöistä enää löydy. 
Aivan loistava idea! Maailman kodit ovat täynnä Ikean kalusteita, jotka odottavat päivitystä. Harva osaa tehdä itse ja verhoiluttaminen saattaa olla kalusteen alkuperäiseen hintaan nähden kallista.

Suunnittelin hankkivani uuden päällisen vanhaan Ekeskog-sohvaamme, mutta sitä ei loppujen lopuksi tuotukaan enää putkiremontin jälkeen meille takaisin. 
Nyt sen pehmeästä ja isosta sylistä nauttii siskoni perhe :)

Halusimme uuden sohvan olevan vähän  Ekeskogia pienempi ja kun rahat eivät riittäneet Artekin vaihtoehtoihin, ostimme Ikean edullisen Karlstadin. Sen muoto, koko ja hinta olivat meille sopivia. Ainoa, joka ei miellyttänyt oli päällinen. Valkoinen kangas suorastaan "imi" kaiken pölyn ja lian itseensä. 

Erilaisia kangasvaihtoehtoja Bemzillä on "miljoona". Onneksi sieltä voi tilata mallitilkkuja, joiden avulla valinnan tekeminen helpottuu huomattavasti. Meille oli selvää, että uusi päällinen on valkoinen, irrotettava ja vesipestävä.

Päädyimme rentoon "loose fit" malliin ja 100% pellavaan. Paketti tuli muutamassa viikossa kotiovelle toimitettuna. Tänään puimme uuden mekon sohvan päälle ja olemme tyytyväisiä. Päällinen on hyvin tehty ja se solahti sohvan ylle helposti. Pellava on kaunista ja tykkään paljon sen rennosta, vähän ryppyisestä pinnasta. 


Ikean huonekaluja arvostellaan paljon ja niiden kestävyyttä epäillään. Meillä kuitenkin on niistä lähes pelkästään hyviä kokemuksia. Esim nyt siskolle siirtyneellä sohvalla köllöttelimme illasta toiseen 10 vuotta, eikä se ollut mennyt juuri miksikään.  Siksi uskalsimme satsata uuteen päälliseen. 
Keskustelin asiasta myös nojatuolit verhoilleen Pirren (verhoilijamestari) kanssa. Hän totesi, ettei olisi pystynyt kilpailemaan hinnassa Bemzin kanssa. Jo pelkästään kaavojen tekeminen olisi vienyt paljon aikaa.

Edessä on vauhdikas viikko. Kotimaan matkailua, synttäreitä ja ystävien ja sukulaisten tapaamisia. Kivaa!! 

Aurinkoista viikkoa kaikille, pus o kram! <3 

Anne



Kommentit

  1. Hei, muistatko vielä, mikä kangas tarkalleen on kyseessä?

    VastaaPoista
  2. Hei, se on Rosendal Pure Washed Linen, absolute white. Olen tosi tyytyväinen. Pesty muutamaan kertaan, mutta kuten pellava yleensä, se vain paranee ��

    VastaaPoista
  3. Kiitos vastauksesta, laitoin samanlaisen tilaukseen :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!