Valmistautuminen jouluun....

Meille tuli tänään 'joulu'. 
Selvästi tavallista aikaisemmin.

Yleensä kaivelen joulukoristeet ja muun rekvisiitan esille kaikessa kiireessä vasta aatonaattona. 

Tänä vuonna olen vissiin lukenut liikaa joululehtiä ja blogeja, joissa ollaan oltu valmiita jouluun jo "iätajat". 
Viimeinen niitti oli serkkuni kaunis jouluinen koti, jossa kävin maanantaina. 
Se lämmin tunnelma oli saatava myös meille. 

Punainen värikin tuntui houkuttelevalta, joten ei muuta kuin tyynynpäällisiä ja torkkupeittoja vaihtamaan 😄

Punainen hiipi keittiöönkin. 
Minähän en siis pidä punaisesta ollenkaan! 

Jostain mielenhäiriöstä täytyy olla kysymys, absolutely.... 

Ihana jouluruusu ja tuoksuvat hyasintit lisäävät tunnelmaa, kuten tietysti myös kynttilät. 

Olin vallan unohtanut useita vuosia vanhan Perfect Homen valopallon vaatehuoneen hyllylle. 
Nostin sen nyt vakipaikalleen piirongin päälle.

Vähän hirvittää miten tässä käy. Viime jouluna yllätin vaihtelunhaluisen itsenikin ja muistaakseni vaihdoin punaiset tyynyt pois kahden päivän kuluttua. 
Nyt jouluun on reilu viikkoo aikaa....olinkohan liian hätäinen..?
Kuusta en sentään vielä koristanut! :D

Kaikkea tuota esille kaivellessani ja laittaessani tein muuten pyhän päätöksen: 
En hanki yhtä ainutta uutta kynttilänjalkaa tai tyynynpäällistä, jos en samalla luovu jostain vanhasta. Molempia on nimittäin aivan liikaa. :/

Onkos teillä jo joulukoristeet ja muut rekvisiitat esillä? 

Anne

Kommentit

  1. Tietenkin on joulukoristeet jo esillä! Kuusikin olisi, jos olisimme maalla sitä joka päivä kastelemassa. Onnellista Joulua teille!

    VastaaPoista
  2. Olisin voinut lyödä vaikka vetoa, että teillä on �� Alkaakohan jouluhulluus tarttua? Onnellista Joulua teillekin!

    VastaaPoista
  3. Huomasin kyllä maanantaina selatessasi uutta ruotsalaista "sköna hem" joulunumeroa miten suunnittelit Espoon sohvan nurkassa mitä kaikkea otat esille kun kotiin menet. Kiitos kultsu kun tavattiin mikä on aina yhtä ihanaa ja mukavaa! Punaista Joulua sulle ja JP:lle ja mahottomasti suukkoja!
    Tarja-serkku

    VastaaPoista
  4. Heh, ai se oli niin ilmiselvää :D Oli tosi mukava nähdä, vaikka aika pikainen tapaaminen olikin. Oikein ihanaa ja lämpöistä joulua teille kaikille sinne. Halit!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!