Viimeinen Tukholman muistelo


Kerronpa vielä muutamalla sanalla viime viikon erittäin onnistuneesta Tukholman visiitistämme.

Söimme molempina iltoina hyvin ja viihtyisissä ravintoloissa Östermalmilla. Ensimmäisenä iltana itseään Tukholman parhaana italialaisena ravintolana mainostavassa  'Caprissa'  ja toisena Dramaten ravintoloiden 'Frippessä' . Molemmissa sekä ruoka että palvelu olivat ensiluokkaisia ja hinnat kohtuulliset. Eikä Melodi-hotellin terassilla nauttimassani salaatissakaan ollut mitään vikaa. Sijainti oli varsin elävä ja vauhdikas aivan Abba-museon yhteydessä. 

Caprin carpaccio

Melodin 'Music sallad'

Pari kauppaa on myös mainittava. Mathilde, joita näin useammankin, mutta kävimme NK:n kupeessa olevassa liikkeessä. Vaikka mitä ihanaa: sisustustavaroita, vaatteita, kenkiä, koruja... siellä voisi viettää tunteja vain ihmetellen ja hypistellen.

Täällä oli myynnissä myös Garden Glory ja puoleen hintaan meidän hinnoistamme....

'Omaperäisiä' valaisimia oli vaikka kuinka monenlaisia
Söderissä tiellemme osui 'In the Mood'; kauppa täynnä ruosteista, vanhaa tavaraa, jota olisi voinut kantaa kassikaupalla kotiin...




Ja tätä ei voi unohtaa; Östermalmin hallia. Siinäpä oikein hallien halli, aaah mitä herkkuja miten kaikki on laitettu esille!



Huomenna vietämme perinteistä kesäistä keskustapäivää. Lähdemme aamupäivällä liikkeelle ja kiertelemme vaihteeksi kotikaupunkia. Ainakin Helsingin kaupungin museon Hulluna Helsinkiin näyttely käydään katsomassa, mahdollisesti kurkistellaan muutamaan sisustusliikkeeseen ja käydään syömässä...ehkä jaksetaan vielä piipahtaa mummotunnelin menossa ja tulla sen jälkeen kiireen vilkkaa kotiin :)

Nyt siis nukkumaan ja keräämään voimia. Kauniita unia, jos joku on vielä valveilla!

Kommentit