Loman odotusta


Vielä kaksi pitkää viikkoa ja sitten kauan odotettu loma alkaa! Tuntuu, että kesä on kohta ohi eivätkä nämä ihanat ilmat voi jatkua loputtomiin. Pessimistisimpinä hetkinäni ajattelen, että sateet alkavat varmasti viimeistään samaan aikaan lomani kanssa. Mutta kyllähän näitä kauniita päiviä riittää vielä pitkään... riittäähän?

 Vaikka emme kumpikaan ole kauhean innokkaita matkustelijoita (viihdymme kai liian hyvin kotona), suuntaamme heti lomani alkaessa pariksi päiväksi Tukholmaan ja hotel Diplomatiin. Meille on varattu "huone näköalalla", joka voisi olla vaikka tämä..
       


Kävin 70- ja 80-luvuilla Tukholmassa useita kertoja vuodessa. Lomailimme lähes 10 kesänä Tanskassa ja aina mentiin Tukholman kautta, jossa kälyni silloin asui. Sen lisäksi saatoimme vierailla hänen luonaan hiihto-, pääsiäis- ja syyslomilla. Viimeeksi piipahdimme kaupungissa pari vuotta sitten itsenäisyyspäivän aikaan. Oli ihan kamalan kylmä ja tuuli jäätävästi. Maisemia ja nähtävyyksiä ei tarennut kierrellä ja katsella.  Siksi onkin ihana mennä pitkästä aikaa kesäiseen Tukholmaan! 

Hotellimme naapurissa on yksi liike, jossa on pakko käydä. Se on Svenskt Tenn. En muistaakseni ole käynyt siellä aikaisemmin, mutta nyt mennään varmasti. Tiedän jo mitä hankin sieltä; vähintään kaksi näitä pieniä Ekollon vaaseja.


Muitakin sisustusliikkeitä on listalla, kuten Bruka ja NK ainakin, joten niistäkin saattaa löytyä jotain pientä muistoa kotiin... vinkkejä, ehdotuksia?

Hallit on kierrettävä ja muutama hyvä ravintola pitää käydä tsekkaamassa. Ravintolan valinnassa luotamme nuorimman poikani suosituksiin. Tähän asti ovat ainakin olleet onnistuneita valintoja.

Ulkona tuulee muuten nyt tosi kovaa. Täytyy mennä laittamaan päivänvarjo kiinni, ettei tuuli vie sitä mennessään 'taivaan tuuliin'! 

Sen jälkeen taidan heittäytyä sohvalle lehtieni kanssa. Mainiota maanantaita!




Kommentit

  1. Tervetuloa kuninkaan valtakuntaan! Ehkäpä tavataan - kuka tietää?
    serkkus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos serkkuseni. Tapaaminen olisi kyllä suotavaa, eikö vain? Voisitte tehdä pikku vierailun pääkaupunkiin samaan aikaan...

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!