Kotimatkan varrella -Ikea!

Paluu arkeen pyhien ja vapaiden jälkeen on aina raskasta ja tänään töissä oli kaiken lisäksi vielä tooosi kiire. Jostain syystä nukuinkin edellisen yön huonosti ja se varmasti lisäsi stressin tuntua. Työt tuli kuitenkin tehtyä ja kotiin pääsyn aikakin koitti. 

Työpaikan uudella sijainnilla (muutimme kuukausi sitten Vantaalle) on ainakin yksi hyvä puoli; Ikea on kotimatkan varrella! Sinne on näin ollen kovin helppo poiketa. Tänään ajatuksissa oli käydä katsomassa olisiko pitkään odottamaani Tårnby mattoa tullut myyntiin. Eipä ollut, mutta kyllähän sieltä aina jotain pientä mukaan lähtee. 

Hankin etu- ja takapihalle pienet valkoiset Lindved-sivupöydät, kun vanhat puiset alkavat olla todella rapistuneen näköisiä. Toisen pöydän kasasin jo, mutta pimeä yllätti, enkä saanut kuvia otetuksi. Tuleeko kevät nopeammin, kun alkaa vaan sinnikkäästi laittaaa pihaa kevätkuntoon lumikasoista huolimatta?

Mukaan lähti myös iso valkoinen Rotera-lyhty ja löytönurkasta bongatut pienet mustat. En ole noita isoja aikaisemmin nähnytkään, mutta se sopivat oikein hyvin vanhojen lyhtyjeni joukkoon.  Pieniä lasisia tuikkukippoja täytyy käydä hakemassa lisää. Ne maksoivat vain euron kappale ja ovat minusta tosi kivat. Noiden lisäksi kärryssä taisi olla uusia tabletteja, kynttilöitä ja muuta tarpeellista :)





Uutta pöytää pihalle asetellessani tajusin, että oli aivan upea ilta, ei tuullut ollenkaan, oli 'melkein' lämmintä ja mustarastas sirkutti lähellä kutsuvasti. Muutaman viikon kuluttua voi istuskella pihalla ja kuunnella sen laulua ja kujerrusta pitempäänkin. Onpa elämä ihanaa!





Kommentit