On sitä ennenkin remontoitu

Olemme eläneet pian kaksi kuukautta remontin keskellä. 
Kohta voisi alkaa olla valmista.

Tämä remontti on kuitenkin lastenleikkiä verrattuna siihen, joka tehtiin Kalliossa vuonna 2005, kun yhdistettiin yksiö ja kaksio - käsipelillä! 

Olen tallentanut harmillisen vähän kuvia siitä hässäkästä, mutta tässä muutama. Lisää saattaa löytyä joltain cd:ltä, mutta niitä en saa tähän hätään esille. 
Nämä varoittavina esimerkkeinä, jos joku sattuu suunnittelemaan ”pientä pintaremonttia” :D
 Tällä porukalla ja kuvassa näkyvillä työkaluilla välisenät kaatuivat kahdessa päivässä. 
Kuten näkyy käytimme kasvosuojia jo 15 vuotta sitten. 
 Oli siinä appiukolla ihmettelemistä :)
Noissa ”ämpäreissä” kannettiin seinäromut pihalla olevalle vaihtolavalle, onneksi oli hissi!
Sen pölyn ja romun määrän muisteleminen nostaa vieläkin ihokarvat pystyyn.
 Sähkömies leikkasi puukolla piuhoja ja viilsi samalla melkein sormensa irti. Oppipoika tuli tekemään hommat loppuun mestarin neuvoessa vierellä. Onnettomuuden vuoksi jouduimme muutaman päivän väistelemään katosta roikkuvia ja seinistä törröttäviä sähköjohtoja.
Yksiön keittokomero vetelee viimeisiään
Pian sen paikalle kasattiin uutta. 

Väliin mahtuu pari muuttoa ja remonttia ja tänään näyttää tältä:
Peukut pystyyn, että keittiö on valmis keskiviikkona, viimeistään torstaina ja pääsen laittamaan tavarat paikoilleen viikonlopun aikana.

Ja kun tuo on valmis, siirrytään alakertaan. Ei siis puhettakaan, että remontointi loppuisi tähän... Puuh!

Aurinkoista viikkoa!
Anne


     

Kommentit

  1. Oltiin tosiaan edellä aikaamme muodinkin suhteen jo tuolloin!🤓

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mahda mitään, ollaan selkeesti trend settereitä! 😀

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!