Pimenevät hiljaiset illat...

  Jos pitää etsiä hyviä puolia kesän kääntymisestä 'iltaansa', ovat ihanat pimeät illat niistä varmasti yksi. Olen polttanut kynttilöitä koko kesän,  mutta nyt niiden valo ulkona alkaa olla parhaimmillaan.
Monta iltaa ollaan istuttu takapihan terassilla markiisin alla kynttilöiden ja lyhtyjen valossa.

Olen hieman vähentänyt lyhtyjen määrää, mutta kyllä niitä on edelleen useampi :)
Vanhojen tikkaiden jalkojen ympärille kieputin viimekesäiset valopallot.
Ne toimivat pattereilla ja niissä on ajastin, joten sytyttämisestäkään ei tarvitse huolehtia.

Syömme terassilla aina kun mahdollista. Jos ilma on viileä (kuten tänä kesänä on liiankin usein ollut), laitetaan villasukat jalkaan ja  infrapunalämmitin päälle. Silloin siellä tarkenee viluisempikin vieras. Joitakin vuosia sitten ostettu markiisi on yksi parhaista hankinnoistamme, sen alla voi viettää iltaa sateellakin. 
Ja sateenropina markiisiin, hiljainen musiikki yhdistettynä kynttilöiden ja lyhtyjen valoon on aika ihanaa <3

Tänään taidan kuitenkin istua sohvalla. Mies lähti keikkarundille ja minulla on "home alone" viikonloppu. Täksi illaksi olen varannut itselleni sushia ja proseccoa, joita taidankin nyt lähteä nauttimaan.

Kivaa viikonlopun alkua! 

Anne



Kommentit

  1. Hei serkkuseni, ihanaa tunnelmaa..........nähdään maanantaina Espoossa :)
    Tarja

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!