Siskon luona osa 2

Meillä on pikkusiskon kanssa ikäeroa 8 vuotta. 

Muistan, etten ollut kovin ihastunut kun minulle kerrottiin vauvan tulosta. Olin siihen asti ollut ainoa lapsi ja luultavasti koin tulokkaan kilpailijana. 
Kaiken lisäksi äiti ja isä toivoivat kovasti poikaa ja se oli ihan kamala jo ajatuksenakin. 
Kun meille sitten tuli pieni mustatukkainen tyttö, sydämeni heltyi. 

Ikäerostamme johtuen olen hoitanut pikkusiskoa paljon ja vietimme lapsina paljon aikaa yhdessä. 
Siksi varmasti tunnen vieläkin äidillistä suojelunhalua ja jonkinlaista vastuuta hänestä. Ja jos hänellä on huolia ja murheita,  huolestun minäkin ja yritän kaikin tavoin auttaa häntä.

Eikä tunnetta muuta se, että hänkin on jo mummi ja "ihan aikuinen nainen"

Olemme siskon kanssa aika erilaisia. Siinä missä minä siivoan ja sisustan, sisko kutoo ja askartelee. Kun minä "maalaan naamani" ennen ulos astumista, sisko vetää hiukset ponnarille, tennarit jalkaan ja lähtee menemään. Joskus sen kummemmin peiliin vilkaisematta :D

Erilaisuutemme tuli taas viikonloppuna esiin. 

Sisko muutti syksyllä uuteen kotiin, mutta tavarat ovat jääneet suurinpiirtein niille paikoilleen mihin ne muuttokuormaa purkaessa nostettiin. Eikä asettelua silloin ehditty kauheasti miettiä. Osa kauniista tavaroista oli vielä laatikoissa tai "jossain"

Eilinen meni siis rentoutuessa (ainakin minun) laittaessamme siskon kotia kuntoon. Hänellä on paljon  vanhoja hienoja juttuja, joista tässä vain osa.


Kysyin etukäteen kelpaisiko hänelle Matissen julisteeni - kelpasi - se laitettiin olohuoneen seinälle.
Siskon omista kätköistä löytyi kaksi vanhaa ikkunaa, jotka laitettiin sohvan päälle ja niiden yläpuolelle muistutus elämän tärkeimmistä asioista.


Tavaroiden joukosta löytyi myös kaksi samanlaista taulua. Ne ripustettiin jo aikaisemmin makkariin.
Aika hauska, kun ovat tuossa vierekkäin.


Makkarissa on myös ihana vanha piironki ja tuoli. Tuoli pitää saada kunnostettua, siitä on narut poikki. Kukahan osaisi tehdä sen?


Vanhat perhekuvat ja upea naisfiguuri löysivät paikkansa piirongin päältä.


Toinen ehkä vielä hienompi nainen istuu nyt ruokailutilan astiakaapin päällä 


Tykkään ihan kauheasti tuosta vanhasta pöydästä ja tuoleista. Sovittiin, että laitan kesällä pöydän naarmuuntuneen pinnan kuntoon.


Muumimukeja on luultavasti riittävästi, ne järjesteltiin sävysävyyn




Kaapista löytyi mm tuo upea 50-luvun maljakko


ja tositosi vanha matkalaukku nostettiin esille


Asunnossa on myös iso lasitettu parveke, jossa voi istua vaikka kynttiläkruunun valossa..



Jotain pikkujuttuja jätin vielä emännälle itselleen hoidettavaksi (mm kaikkien kaappien ja laatikoiden siivoamisen), mutta asunto näyttää nyt ihan toisenlaiselta totesi systerikin.

Kenenköhän luo pääsisin seuraavaksi rentoutumaan? :)

Onpas kello jo paljon! Nyt reippaasti nukkumaan, Öitä!

Anne


Kommentit