On se niin kaunis tuo jaloleinikki.
Odottelin tänään kaverin kyytiä kukkakaupan edessä. Kaupassa oli vaikka mitä ihania kukkia, joiden nimiä kyselin myyjältä. Jostain syystä myyjä ei tuntunut kauhean innostuneelta ruveta esittelemään niitä minulle. Ajatteli varmaan, että kunhan kyselee eikä kuitenkaan osta mitään.
Mutta minäpä ostin, ostin kaksi kimppua jaloleinikkejä. Ja minkä värisiä!
Huomenna tapaan pitkästä aikaa pitkäaikaisimman hyvän ystäväni. Hän on asunut Sveitsissä 70-luvun alkupuolelta asti, mutta käy säännöllisesti kotimaassa sukuloimassa ja ystäviä tapaamassa. Silloin mekin pyrimme aina viettämään illan yhdessä.
Tutustuimme jo pikkutyttöinä ja olleet alusta alkaen ystäviä. Pitkästä välimatkasta huolimatta yhteytemme ei ole katkennut kuluneiden vuosikymmenien aikana. Onneksi nykyään yhteydenpito on helpompaa ja nopeampaa kuin aikaisemmin. Facebookissa hän ei vielä ole, mutta täytyy yrittää puhua hänet ympäri...
Huomenna siis istutaan taas yhdessä, syödään jotain kevyttä, vaihdetaan kuulumisia ja varmasti katsellaan lastenlasten kuvia. Eikös mummien kuulu niin tehdä? :)
Ennen sitä on kuitenkin tehtävä työpäivä, joten nyt on unten aika.
Silmiä ihan kirvelee, kun niin väsyttää.
Lämpöisiä ja sikeitä unia!
Anne
Leinikit on kyllä niin ihania! Pionien ohella kauneimpia leikkokukkia mun mielestä.:) Kävin kurkkaamassa sen sun Kubuksesi viime pääsiäisen postauksesta, ja ihastuin myös siihen upeaan perintönojatuoliin.:)
VastaaPoistaOlen ihan samaa mieltä. Jostain syystä olen löytänyt molemmat vasta viime vuosina. "Perintötuoli" on kiva, mutta siinä tulee vaan istuttua turhan harvoin , täytyy ruveta laiskottelemaan enemmän :)
Poista