Visiitti kierrätyskeskuksessa

Pienen matkaan päähän kodistamme on avattu Kierrätyskeskuksen myymälä.

Piipahdimme siellä perjantaina kauppareissullamme ja heti ovesta sisään astuessani, näin hyväkuntoisen Lumikenkätuolin. Olen hiljaa mielessäni funtsinut että esimerkiksi Ikean musta ronttinkituoli sopisi meille tosi hyvin. En kuitenkaan ole uskaltanut sanoa sitä ääneen, koska olen kaiketi hyvä löytämään tuoleja, jonka takia meillä on niitä jatkuvasti muutama liikaa..

Tuo Lumikenkä oli kuitenkin ihan pakko ottaa mukaan :)


Hieno ja kuten sanottu erittäin hyväkuntoinen - ja -  väärän värinen.

Minulta löytyi kaapista vielä sarjapöydän klik maalauksesta yli jäänyttä mustaa maalia 
ja lisää haettiin Starkista. 

Kolme kerrosta maalia ja tässä tulos:



 Ja työhuone sai samantien uuden ilmeen. Nyt meillä on siis taas yksi ylimääräinen tuoli, mutta eiköhän sille keksitä joku paikka tai sitten laitetaan se vuorostaan kiertoon... :)

Hiihtolomanen oli sitten tässä. Se meni kotona touhuten ja oleillen, mutta kyllä me lenkkeiltiinkin melkein joka päivä. Seuraava viikonloppua pidempi vapaa on vasta pääsiäisenä, eli nyt täytyy yrittää asennoitua piiiitkään arkeen. 
Vuodenaika on kuitenkin niin ihana, ettei tästä voi kuin nauttia. 
 Päivä on pidentynyt jo selvästi molemmista päistään ja lintuset visertävät kevään tulosta innoissaan.

Ihana kevät, nautitaan sen odotuksesta ja tulemisesta joka päivä! <3

Anne

Kommentit

  1. Makee lopputulos! Meillä on mökillä pohjosessa pari tuollaista samantapaista ja pitää miettiä, jos niitäkin vähän maalailis :) Tosin se on lautaseinäinen mökki eli en osaa ajatella, mitä väriä niihin voisi laittaa?? Olisiko vinkkiä? T.Suvi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna tuossa alla jo ehdotteli seinienkin maalaamista... mutta eikös ne ole jo valkoiset? Musta sopii aina ja joku hyvä tumma harmaa tai ruskea voisi olla kiva myös... riippuu teidän muista väreistä :)

      Poista
  2. Tuolista tuli upea! Suvi, maalaa lautaseinät valkoisiksi, niin johan sopii musta tuoli :)

    VastaaPoista
  3. Hitsi kun on hyvä idis :) Nyt pitää vielä käännyttää tuo ukko ;)
    Kyse on nyt Anne siitä vanhasta saunamökistä, joka siinä tontilla on ollut 70 luvulta lähtien... Siinä on lautaseinät ja lattia... Mutta mutta,... Josko olisi tulevaisuudessa valkoiset... : D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!