Syyskukkia


Pihan kukat näyttävät kukoistavan nyt paremmin kuin koko kesänä! Syy lienee edelleen olematon viherpeukaloni, mutta kun olen itsekin syysihminen - jospa istuttamani kukat "vaistoavat" sen ja odottelevat loppukesää ja alkusyksyä ennen kuin innostuvat kukkimaan. Mistä sitä tietää...:)

Vaikka osa kesäkukista tosiaan on vielä kukassa (tai ne siis kukkivat vasta nyt), tekee mieli jo vähän laittaa pihalle syyskukkiakin. Ostin muutaman valkoisen kanervan etupihalle. Kannoin sinne myös muratin ja vaihdoin valkoisen lyhdyn tummaan ja vähän raskaampaan...





Tuo sammaloitunut betoniruukku näyttää mielestäni hyvältä. Takapihalla on toinen vähän isompi ja luulen, että hankin muutaman samanlaisen lisää. Muistaakseni olen ostanut ne Plantagenista.





Soikea sininen ruukku on ostettu kun muutimme kotiimme 8  6 vuotta sitten. Ruukku on on ollut talvetkin ulkona ja kestänyt hyvin. Se sopii saman siniseen oven ja sokkelin viereen. Olisi muuten pitänyt ostaa isompi.


Kunhan nuo kesäkukat kuolevat, ostan isoon valkoiseen ruukkuun koristekaalia ja jotain vihreää, hopeaa ja valkoista.


Kaksi päivää ja taas on viikonloppu! Lauantain Perfect Home-kutsut peruuntuivat vieraiden kiireiden takia, mutta enköhän minä jotain muuta tekemistä keksi :)

Voikaa hyvin!


Kommentit

  1. Huomenta punahilkka, täytyy tunnustaa että olen kohta lähdössä ostamaan valkoisia kanervia ja reilun kokoisen muratin miun isoon ruukkuun ulko-oven viereen eli todella ovat upeita yhdessä - kiitos kuvista! Unohdin ilmoittaa että Pietarsaaren Strengberg valmisti/valmistaa tupakkatuotteita - vanhan ystävämme äiti oli siellä sikareita käärimässä -50 luvulla :)
    Hauskaa tulevaa viikonvaihdetta teille ja nauti vapaasta lauantaista!
    Tarja

    VastaaPoista
  2. Vai tupakkitehdas; eipä olisi tullut heti ensimmäiseksi mieleen. Kiitos tiedosta! Laitahan sinäkin sitten kuvia omista kukistasi :) Sinne myös, mukavan leppoisaa viikoloppua!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!