Messuilta löydettyä

Eilisillä Kevät-messuilla oli tosiaan ihan kamalasti porukkaa enkä oikein osannut keskittyä tarjontaan, mutta muutama kiinnostava juttu löytyi.

Taloyhtiössämme on alkamassa putkiremontti vuoden sisällä. Remontista tulee iso, koska samalla joka asunnon alapohjat avataan ja alla oleva maa-aines vaihdetaan.  Tämä siksi, että salaojaremontista huolimatta asuntojen alle kerääntyy kosteutta ja se on aiheuttanut ongelmia joissain asunnoissa. 
No, remontin yhteydessä olemme joka tapauksessa suunnitelleet uudistavamme mm kylpyhuonetta enemmän itseämme miellyttäväksi. Meille se tarkoittaa kylpyammeen hankkimista! 50-luvun taloissa kylpyhuoneet ovat pieniä ja vaatimattomia, joten mahdottomia ei voi tehdä, mutta muutaman kymmenen sentin nipistämisellä viereisestä huoneesta, saa kylppäriin paljon lisätilaa. Löysimme yhden tosi potentiaalin ammeen..


Schönbergin amme näyttää kuvassa isolta ja massiiviselta, mutta oli luonnossa kevyt ja juuri meidän vaatimattomiin mittoihimme sopiva, joten ilman muuta harkitaan!

Myös keittiötä on tarkoitus hieman uudistaa remontin yhteydessä. Vaikka nykyisessä liesituulettimessakaan ei ole mitään vikaa, voisi sen vaihtaa tämmöiseen Gorenjen pöytämalliin:


Ulkovalotarjonta on Suomessa hyvin vaatimatonta, löytyy perinteistä 'käpyä' ja modernia "pötköä' mutta niille, jotka haluaisivat jotain erilaista, ei juurikaan löydy vaihtoehtoja. Nämä  Solidagon maahantuomat itävaltalaiset lamput ovat tosi kauniita ja sopivat mielestäni hyvin suomalaiseenkin puutarhaan.



Kommentit