Niinhän siinä sitten kävi....

Lähes kolme vuotta blogihiljaisuutta takana.

Monen monta kertaa olen suunnitellut uutta tekstiä, mutta näin pitkän tauon jälkeen kynnys aloittaa uudelleen on korkea ja se kohoaa päivä päivältä.

Olen miettinyt mm. mitä ja kenelle kirjoitan? Jos aloitan uudelleen, pitäisikö blogin sisältöä muuttaa, laajentaa, skarpata jotenkin? Jne jne. 

En ole vielä saanut itseltäni vastausta näihin kysymyksiin, mutta siitä huolimatta nyt tuntui hyvältä kirjoittaa jotain ainakin luonnokseksi asti.

Ja olen toisaalta tykännyt lukea ja selata vanhoja postauksiani. On ihania kuvia lapsenlapsista (jotka ovat kohta kaikki niin isoja!), juhlia perheen ja ystävien kanssa. 

Matkoja ja maisemia, ruokia ja kattauksia, vuodenaikojen vaihtelua - vaikka mitä. Eli vaikka ei muuta syytä olisi, niin ihan omaksi ilokseni voin myös tätä tehdä - pitää päiväkirjaa.

Mutta mitä kaikkea näiden kolmen vuoden aikana on sitten tapahtunut?

No ainakin kaksi muuttoa!

Tosi on :)

Taisin jo ”Kaikki elämäni kodit” postauksessa vihjata, että yksi muutto voi ihan hyvin olla vielä mahdollista.

Olimme nimittäin mieheni kanssa jo Nuppiksesta (jossa olimme putkiremonttievakossa) asti katselleet taloja Helsingin ulkopuolelta ja yksi tarjouskin tehtiin, mutta siitä ei tullut kauppoja. Välillä kiinnostus vähän hiipui, kunnes taas silmiimme osui potentiaalinen kohde ja innostuimme uudelleen.

Sitten vietimme kesän 2017 mökkitalkkareina Villa Brobyssä ja se oli ns viimeinen niitti ajatukselle.

Laitoimme asuntomme myyntiin syyskuussa ja päätimme katsoa ja tuumata tilannetta rauhassa.

Vähän yli kaksi vuotta asuimme tilavassa kaksiossa keskustan tuntumassa. Muistan kuinka sinne muuttaessamme riemuitsimme ”kaikki on nyt lähellä”, leffat, museot, teatterit,  ravintolat yms.

Juu, leffassa käytiin kerran. Läheisessä KOM-teatterissa kävin 2 kertaa, mies kerran. Mannerheim museossa piipahdettiin yhdessä jne.. Ravintoloiden läheisyyttä sen sijaan hyödynsimme riittävästi, ehkä jopa liikaa. Ja kaikkihan tietävät kuinka edullista ravintoloissa on syödä ja varsinkin nauttia ruoan kanssa viiniä....hmmm se ei ollut kovin taloudellista.

   

Keskustan vanhoissa taloissa ei myöskään ole parvekkeita. Oli lähdettävä puistoon jos halusi istua ulkona. Eikä puisto oikein enää riittänyt, kaipasin enemmän luontoa, metsää ja pihaa. 

Jatkoimme talojen katselua, ilman paineita tai kiirettä. 

Viime syksynä eksyimme päijäthämäläiseen pikkukaupunkiin. Pari ensimmäistä katsomaamme taloa ei innostanut, mutta kolmannessa oli paljon potentiaalia.

Varasimme uuden esittelyajan muutaman viikon kuluttua varmistaaksemme oliko se nyt niin kiva. 

Lopun voi arvata; tehtiin tarjous ja neuvoteltiin, päästiin yhteisymmärrykseen ja sovittiin kaupoista. 

Maaliskuun viimeinen päivä, Uudenmaan koronakaranteenin ollessa päällä, muuttokuormamme ylitti maakunnan rajan ja aloimme asettua taloksi.

Talo on tyypillinen 60-lukuinen, isot ikkunat, tiiliseinää, beigenruskeaa tapettia ja tummaa puuta. Maalasimme kaikki seinät valkoisiksi, mutta muuten halusimme säilyttää mahdollisimman paljon alkuperäistä tunnelmaa.

 Talossa on kaikki isot remontit tehty, joten tässä vaiheessa riitti vain pintojen laitto. 

Keittiö oli uusittu 90-luvun alussa. Se ei ollut toimiva eikä muutenkaan miellyttänyt meitä, joten se oli uusittava, vaikka ensin ajattelimme sen välttävän jonkun aikaa.

Vanha keittiö purettiin eilen.

Perjantaina tulee uusi keittiö, joten ensi viikon lopussa päästään ehkä taas kokkailemaan täällä.

Ja niinhän siinä sitten tosiaan kävi, muutimme jälleen ja blogi oli pitkään hiljainen ilman sen kummempaa syytä 

Katsotaan miten nyt käy, tuleeko tänne lisää juttua, vai jatkuuko hiljaisuus...

Aurinkoista toukokuun loppua kaikille!

-Anne xx

PS Kuvia ja juttuja on ollut koko kolmen vuoden ajan instassa Anne_marias_life