Mansikkafetasalaatti

Bongattiin vähän aikaa sitten jostain lehdestä kesäisen salaatin ohje, joka näytti niin herkullisen houkuttelevalta, että sitä piti ihan ruveta tekemään. 
Eikä se ollut edes suuritöinen:

Salaattivadille levitettiin ensin babypinaatinlehtiä ja päälle viipaloituja mansikoita, pensasmustikoita, fetaa ja tuoreita basilikanlehtiä. 

Kastikkeeksi puoliso teki mansikka-vinaigretten; mansikat soseutettiin sauvasekoittimella, lisättiin pari rkl öljyä, yksi rkl valkoviinietikkaa vähän sinappia sekoitettiin hyvin ja maustettiin ripauksella suolaa sekä mustapippuria. 

Tämä salaatti on varmasti ruokapöydän kaunistus ja lisäksi hitsin hyvää!

Alkuun grillattiin muutama kampasimpukka ja tiikerirapu ja pääruoaksi salaatin viereen jaettiin yksi ankanrinta puoliksi. 

Todella hyvin sopivat nämä ehkä vähän yllättävät maut yhteen.

Metsästin Angelina Jolien ja Brad Pitin viinitilan  Miraval-roseta monta viikkoa, kunnes sitä yllättäin löytyi lähimmän Alkon hyllystä. Tykkäsin - miellyttävän pehmeä ja hedelmäinen maku. 

Suosittelen kokeilemaan sekä salaattia, viiniä että grillijuttuja :D

Sunnuntaina lähdemme puolison kanssa ulkomaille. Lennämme rakkaan naapurimaamme kauniiseen pääkaupunkiin Tukholmaan.
Tällä kertaa meillä on aikaa viettää siellä enemmän kuin yksi hätäinen risteilypäivä ja tarkoitus on nähdä muutakin kuin ne 'perinteiset turistikohteet'. 
Hartaasti tätä on odotettu helmikuusta lähtien, jolloin ostimme lennot.

Nyt koisimaan. Huomenna 'vateva', silitykset ja pakkaamiset ja sitten menoksi.

Kauniita unia! 

Anne





 

Kommentit

  1. Hauskaa matkaa! Älä käy Oscar & Clothildessa, niin ei tarvitse kadehtia :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Yritän kiertää ko kaupan kaukaa... Tosin en lupaa mitään ��

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!