Paluu arkeen...

Talvisen sunnuntain tervehdys!

Nyt meiltä on viimeisetkin joulun jäljet pyyhitty pois. 
Ei enää punaista väriä, ei tonttuja eikä palloja tai muita 'hörsellyksiä'.

Vihreästä en kuitenkaan aio luopua ja sitä on uusien viherkasvien mukana tullut vähän lisääkin.
Taitaa olla merkki pikkuhiljaa heräävästä kevään odotuksesta?

Ja totta kai vaihdoin (vaihteeksi, haha) tyynynpäällisekin

myös maljakoissa olleet havut saivat lähteä ja tilalle tuli vähän keväisempiä 'kukkia'
En muuten ymmärrä miten joskus hortensian kuivattamainen onnistuu ja joskus taas ei ollenkaan. Kuvan kukat ovat muistaakseni toissa kesältä (tai sitä edelliseltä) ja edelleen tosi kauniit.

Kynttilöitä sen sijaan poltan ympäri vuoden - sisällä ja ulkona.
Hauska pieni kynttilänjalka (Liten) löytyi Svenskt Tennistä.

Paluu arkeen ei harmita yhtään. 
Vaikka en enää joudukaan aamutuimaan säntäämään pakkaseen ja töihin,  on perusarjessa edelleen selvät rutiinit ja tehtävät, jotka pitävät elämän "järjestyksessä". Nyt on mennyt monta viikkoa, etteivät päivät eroa toisistaan eikä aina ole äkkiseltään muistanut mitä päivää eletään. 
Puhumattakaan jatkuvasta herkuttelusta ja viinien nautiskelusta.  
Joten tolkku ja roti tähän elämään on taas saatava :D :D

Iloisella mielellä ja hyvällä energialla lähdetään härkäviikkojen kimppuun! 
Jos jotain saisin toivoa, olisi se talven yllättävä loppuminen tammikuun viimeisellä viikolla - viimeistään...

Leppoisaa sunnuntai-iltaa! 

Anne

Kommentit