Long time no seen...

Terkut Tallinnasta!

Kävimme siellä eilen 'lounasmatkalla' vanhan ystäväni kanssa, jota en ollut tavannut vuosiin, voisi melkein sanoa vuosikymmeniin. 

Meillä oli mahdottoman kiva päivä! 
Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, puhuttiin, käveltiin, syötiin, nautittiin viiniä ja käveltiin ja puhuttiin.

Tämä reissu ei sisältänyt niitä perinteisiä Tallinnan juttuja, eli shoppailua tai hoitoja. Suuntasimme suoraan Lindalta kohti Kalamajan aluetta, jossa vietimme koko päivän.

 Kävellessä katse löytää kerta toisensa jälkeen kiehtovia 'rujonkauniita' näkymiä..
Kalamaja

Lounaan söimme paljon kehutussa F-hooneessa Telliskivessä. Kehut eivät ole turhia, todella suositeltava paikka. Sekä ruoka että palvelu olivat ensiluokkaisia!
F-hoone

Telliskivessä on myös muutama kauppa, jossa täytyy aina pistäytyä. 
Retro Osakond on yksi niistä. Sieltä löytyy hienosti entisöityjä huonekaluja kohtuuhintaan.
Tämä pöytä ja alla oleva nojatuoli kelpaisivat meillekin.

Homeart on toinen. Kiva tunnelma ja kauniita sisustus- ja keittiötavaroita houkuttelevasti esillä.
Lisänä ihana pieni kahvila tuoksuineen.

Lopuksi istahdimme vielä Linda Linen sataman lähellä olevan ravintolan terassille nauttimaan lähtömaljat.
Ko ravintolan naistenhuoneen katon valaistus oli hieno

Vaikka viime tapaamisesta ystäväni kanssa oli tosiaan vierähtänyt luvattoman paljon aikaa, kuroimme vuodet hetkessä kiinni; ihan kuin niitä ei olisi ollutkaan. 
Yhteiset muistot, samankaltaiset ajatukset ja toiveet pysyvät ja yhdistävät, vaikka ei ihan joka vuosi tapaisikaan. 

Kiitos ihanasta päivästä <3 

Anne


Kommentit

  1. kivan näköinen matka........täällä myös, ensin Espoossa sitten Hyvinkää jonka jälkeen mentiin Vääksyyn hotelli Tallukkaan josta matka Asikkalan miljoonan tiilen kirkkoon missä kummitytön häät. Hauskat oli, ainut miinus oli Tallukan hotelli huone.........siitä myöhemmin! Nyt ollaan Kouvolassa ja huomenna ensin Espooseen ja sitten kohti Tukholmaa Silja M/s Baltic Prinsessalla (Eeva ja Esko mukaan). Traderaa tässä vahditaan jotta saataisiin Putkoskalle kuusi Fasaani lautasta!!!!!!! Moi vaan!
    Tarja, Eeva, Heikki ja Jutta Kouvolasta

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!