Yksin kotona osa 2

Tämmöistä se on - keikkamiehen vaimon elämä, yksinäisiä perjantai-iltoja ja viikonloppuja.

Mutta en valita, silloin minulla on tilaisuus rentoutua kaikessa rauhassa omalla tavallani, eli touhuamalla ja laittamalla kotia kuntoon. Mies kun ei jostain syystä jaksa aina tätä tapaa käsittää... :)

Olen tänä iltana saanut paljon aikaan. Työhuoneen kaaos on pian selätetty. 
Taulut seinille ja se on valmis.

Ja mikä parasta, sähkömies kävi päivällä laittamassa liesituulettimen olohuoneen lattialta omalle paikalleen!
Vaikutti siltä, ettei odottanut ihan tuollaista urakkaa, mutta siellä se nyt roikkuu. Lasit puuttuvat, mutta ne kiinnitetään puolison kanssa sunnuntaina.
Hyllyn alle on saatu myös valoa. Lednauha on kätevä, siinä on "kosketustoiminto" ja kolme kirkkausastetta; tosikirkas, aikakirkas ja tunnelmavalo.

Pieniä kömmähdyksiä sattui tänäänkin, mutten viitsi näin perjantai-iltana ja itsenäisyyspäivän aattona miettiä niitä. 

Ja huomenna kokoontuu jälleen gourmet-klubi! Ihan jännittää nähdä mitä nuoret miehet ovat tällä kertaa suunnitelleet. Odotan ylläreitä ja ennen kokemattomia makunautintoja. Viime kerralla 
(liian kauan sitten) tapasimme vapputunnelmissa niitä herkkuja voi kuolata täällä

Oikein hyvää ja arvokasta itsenäisyyspäivää! 

Anne

Kommentit

  1. Hyvä Anne....ei niitä miehiä aina tarvita!!
    Bisous
    Maija

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!