Muuttamisesta



Olen melko varmasti muuttanut keskimääräistä kansalaista useammin.
Jostain syystä muutimme jo varhaislapsuuteni aikana jatkuvasti.
Ennen kouluun menoa olin asunut 8 eri osoitteessa. 

"Kehun" joskus Helsingin tuntemisellani. Se johtuu pelkästään siitä, että olen asunut lukuisissa eri osoitteissa ja kaupunginosissa - Keskusta, Punavuori, Laru, Sörkka, Hakaniemi, Kallio, Munkkivuori, Töölö, Roihuvuori. Alppiharju, Tammisalo... Joku saattoi jäädä väliin ja muutamissa on useampikin osoite. 

Näiden lisäksi Helsingin "ulkopuoliset" kodit,  jolloin pikainen yhteenlasku antaa tulokseksi reilu 
30 osoitetta!
Jonain päivänä teen vielä postauksen "Kaikki elämäni osoitteet" :)

Johtuneeko tuosta, että pyrin tekemään väliaikaisestakin kortteerista "oman kodin" sekä viihtyisän? Ehkä olen myös näiden muuttamisten myötä oppinut, ettei kodin tunnelman luomiseen tarvita vuosikymmenten asumista ja asettumista, vaan muutama kuukausikin saattaa riittää.

Kuten täällä Nuppiksessa. Olen nauttinut, kun olen saanut ideoida ja antaa näiden upeiden puitteiden näyttää parhaat puolensa.


Tänään, loman alkamisen kunniaksi nautin terassilla viileää roseta ja selailin sisustuslehtiä, jotka ovat kaikessa kiireessä jääneet odottamaan vuoroaan. 
Viimeisimmässä Divaanissa Pekka Sauri totesi muuttamisen olevan kauheinta mitä ihmiselle voi tapahtua.
Hmmm...  Pitäisiköhän olla huolestunut, kun en tunne kärsineeni muutoista,
tai ehkä en vain huomaa sitä :)?

Samaisessa lehdessä hollantilainen Dan van Leeuwen vei sanat suustani toteammalla kuinka hän saa mielenrauhaa valkoisesta. Ja kuinka ikkunoista sisään työntyyvä vehreys "maustaa" vaalean sisustuksen ja rauhoittaa tilan tehden siitä avaran ja valoisan ja että valkoisuutta voi värittää kukilla. Juuri tämän saman olen kokenut ja nähnyt täällä Nuppiksessa. 



Ideointi ja niiden toteuttaminen jatkuu huomenna, nyt hieman lepoa sohvan sylissä <3 

Anne





Kommentit

  1. Voi herranjestas......30 eri osoitetta!
    Pitäs vähän ottaa mallia sinusta kun ollaan asuttu samassa kämpässä 30 vuotta!
    Pitäis muuttaa pienempään mutta kun mies ei halua heittää mitään pois ja kun täällä on niin ihanasti tilaa.....
    Kivaa kesälomaa ja nyt otat iisisti! Siellä kuulema lämpenee.
    Meillä paukkuu ukkonen.
    Bisous
    Maija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhuen muuttaminen on tosi rasittavaa, mutta samalla voi heittää kaikki turhat pois - ja niitä riittää joka huushollissa. Toisaalta, nauttikaa tilasta kun voitte. Vihdoin lämpenee ja mulla loma!! ☺️☺️

      Poista
  2. Ja sitten vpi tehdä remonttia ��. -Taija

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!