Ihana jälleennäkeminen

Ilta kerran vuodessa on aivan liian vähän. 

Se todettiin eilen ystäväni kanssa. Eihän me päästä jutuissa kuin alkuun ja sitten pitää taas erota. 
Siksi päätimme eilen, että ensi kerralla vietetään yhdessä vähintään vuorokausi. Otetaan ja lähdetään vaikka Tallinnaan yöreissulle. Sitten on aikaa käydä kaikki asiat rauhassa läpi eikä tarvitse poukkoilla aiheesta toiseen, kuten eilen.

Mutta oli silti ihana taas tavata. Tämä on sellainen ystävyys, johon ei vuodet eikä välimatka vaikuta. Emme vieraannu tai "kasva erilleen". Onni, että on sellainen ystävä <3

Tein meille hitsin hyvän salaatin. 

Paistoin ensin pannulla vihanneksia; parsa- ja valkokaalia, purjoa, sellerinvartta, suippopaprikaa, pieniä luumutomaatteja ja chiliä. Viereisellä pannulla kypsyivät sopivan mediumeiksi poronfileet.


Salaattikulhon pohjalle yrttejä ja salaattia, päälle lämpimät vihannekset ja poronfilee siivut, yrttejä, mausteita ja vähän öljyä. 
Naminam, meinasi kieli mennä mukana!




Jostain syystä nyt tuli nälkä :) Täytyy mennä ottamaan vähän iltapalaa. 

Pistäydyn myöhemmin kertomassa mitä löysin tänä aamuna Hulluilta päiviltä. 

Anne

Kommentit

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!