"Step into our office"





Vihdoin valmista!

Muutaman kerran viime viikkojen aikana oli tunne, ettei tästä huoneesta enää ikinä saa siistiä tai viihtyisää. Tavaraa oli ihan liikaa ja säilytystilaa liian vähän. Muutamia mustia muovisäkkejä ja reippaasti riuskoja otteita  ja nyt alkaa näyttää valmiilta. :-)

Jonain päivänä toiveenamme on saada huoneeseen hyvät lepotuolit, joissa voi kuunnella musiikkia, lukea tai katsella telkkaria. Niitä mietitään kuitenkin vasta remontin jälkeen. Siihen asti vuosia sitten Ikeasta hankitut pikkutuolit saavat kelvata. 

Vaikka en verhoja juurikaan harrasta, laitoin kaapissa lojuneet kevyet valkoiset verhot vähän pehmentämään huoneen 'ilmettä'. 


Nyt yritän rentoutua pari päivää ennen seuraavan projektin aloittamista :)

Rentoutumisesta puheenollen; käytin eilen joululahjaksi saamani lahjakortin kasvohoitoon.
Aaah, mikä nautinto! Kortti oli Beauty Sense hoitolaan 2. Linjalle. Pakettiin kuului kasvojen ja decolleten timanttihionta, hoitonaamion imeytys ultraäänellä ja jalka-, käsi- ja päähieronta. Näiden lisäksi ripset ja kulmat saivat kestovärin.  Kaksi tuntia silkkaa nautintoa.

Nuoret ammattilaiset hoitivat minua hyvin ja asiantuntevasti. Voin lämpimästi suositella heidän käsiinsä heittäytymistä!

Taidan itse mennä samantien ottamaan sarjan timanttihiontaa, joka jo ensimmäisellä kerralla kirkasti ihoa selvästi.

Alkava viikko on monilla lomaa. Minullakin on torstai ja perjantai vapaata, joten kolme päivää menee vaikka päällään seisten, eikö vaan?

Nyt kuulen sohvan kutsuvan minua syliinsä.. heipat!

Anne







Kommentit

  1. no, jo rupes lyyti kirjottammaa ku sai oikian osoitteen!!!! hienoa työtä!
    voi kun miekii saisin jostain tuota energiaa - töissä on oluut remppa ja siellä noita mustia säkkejä on heitetty kaatikselle ja kaluja siirrelty ja mallattu paikoilleen - nyt on suht valmista siellä joten jospa minäkin kohta täällä kotona siirtelen ja heitän.......kuka tietää, mutta hienoa jälkeä oot saanut aikaseks! Minä myös käynyt "hoitolassa" laitattamassa kestoripset!? On upeet!
    Tarja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vaan samalla vauhdilla raivausta kotona ja Heikki on mielissään :) Pitäisikö minunkin hankkia semmoset ripset..?

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!