Pitkän päivän ilta

Vietimme tosi mielenkiintoisen ja opettavaisenkin päivän Suomen Turussa. Ensin tutustuimme keskiaikaiseen Turkuun maanalaisessa Aboa Vetus-museokorttelissa. Kannatti käydä! Tuntui uskomattomalta kävellä satoja vuosia vanhoilla 'kujilla' ja katsoa ja lukea millaista elämä niillä on joskus ollut....

Keskiajasta siirryimme vähän tuoreempaan historiaan Luostarinmäelle. Kolusimme ja kurkistelimme kellosepän, räätälin, viuluntekijän, suutarin, kuparisepän ja monen muun käsityöläisen työhuoneeseen ja kotiin. Pieniä hämäriä huoneita, joissa on asunut isoja perheitä. Ihana, että tuollainen alue on säilytetty. 
Molempiin voisin mennä uudestaan ihan milloin vain. Uskon, että joka kerta huomaa ja oppii jotain uutta.

Sitten olikin nälkä! Kohtalaisen pitkän kävelyn jälkeen istahdimme "toispuoljokke" olevaan ravintola Vaakahuoneeseen ja söin kesän ensimmäisen ja viimeisen pitsan, mies nautti hulppean burgerin. Hitsin hyviä olivat molemmat.

Villalle palattuamme juttelin pitkään siskoni kanssa puhelimessa enkä sen jälkeen ole kyennytkään juuri muuhun kuin muutaman lehden selailuun ja viinilasin nauttimiseen.....mutta ei kai sitä aina niin kauheasti tarvitse saada aikaan?


Vaikka olemme varanneet villan lauantaihin asti, päätimme tänään lähteä kotiin jo perjantaina. Molemmilla on kova koti-ikävä. Sitä ennen vielä kuitenkin muutama reipas pyöräilypäivä! :)

Kommentit