Pionit ja sammakkoprinssi



Ihan-etupihan pionit ovat juuri nyt upeimmillaan! Punainen on edellisten asukkaiden istuttama, kukkii runsaasti ja on varreltaan tukeva. Istutin viime vuonna sen viereen muutaman uuden taimen (yllättäin valkoisia :) Ja nyt nekin jo kukkivat kauniisti. Harmillista, etten taas miettinyt asiaa juurikaan nenääni pitemmälle, vaan kaivoin taimet jokaisen erikseen suoraan maahan. Keväällä tajusin, että siihen olisi tietysti pitänyt tehdä kunnollinen kukkapenkki, jossa pionien lisäksi kukkivat muutkin perennat. Mielellään niin, että koko ajan joku on kukassa. Nyt olisikin kiva, jos joku kertoisi surkealle puutarhurille kaivelenko siis maan syksyllä auki ja teen penkin, vaiko vasta keväällä ja mitä pioni tykkää siirtämisestä, kun sitäkin varmaan joutuu tekemään? Ja mitä muita kukkia penkkiin voisi ja kannattaisi laittaa? Ilmansuunta on länsi ja maa köyhähköä...



Kävimme muutama päivä sitten Sisusta ulkona-liikkeessä Herttoniemessä. Siellä on ranskalaisia Fermobin kalusteita, jotka miellyttävät silmää ja ovat kestävää alumiinia. Hakusessa on ainakin hyvät ruokatuolit ja jossain vaiheessa pöytäkin takapihalle. Valkoinen keinutuoli olisi myös kiva ja lepotuolit ja sivupöytä ja ja.... Nyt ei kuitenkaan talous anna periksi uusia kalusteita, joten ostin kaupasta sammakkoprinssin ja pari pelti-rottinkiruukkua. En muistanutkaan, että olin hankkinut samantyyppisiä ruukkuja jo joku aika sitten jostain muualta, jotta nyt niitä on riittävästi.

Ja kun olin sopivasti yksin kotona, vaihtoivat etupihan ja takaterassin kalusteet paikkaa... Vaihtelu virkistää :D Viimeisenä yksi pikainen otos etupihalta. 






Kommentit

  1. Pioneja en kyllä lähtisi ollenkaan siirtelemään, ne eivät siitä tykkää. Melkein kaikkia muita kukkia voi roudata paikasta toiseen, mutta ei näitä. Anna olla missä nyt hienosti kukkivat, lisää vähän multaa vaan niille ja jatka sitten kukkapenkiksi. Valitse vaikkapa jaloritarinkannuksia tai keisarinkruunuja, joista ritarinkannukset kukkivat myöhemmin ja sitten joku syksyinen laji, jotta vuorokukintaa tulee.
    Terkuin Pike-puutarhuri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pike. Tiesin, että suhun voi näissä jutuissa luottaa :)

      Poista
    2. hei serkkuseni, miulla taas on sellasta kokemusta pionista että se kyllä kestää aika rajua käsittelyä - siirsin omani toiseen paikkaan ja "halkaisin" pionistani puolet Riitalle ja vein ne hänen pihalle ja molemmilla on täys kukinta päällä.

      "hortonomi Suominen" joka muuten saa muovikukatkin kuolemaan (ukkoni mukaan)

      Poista
    3. No voi hyvä ihme... tiedä nyt sitten mitä pitää tehdä :) No, palaan asiaan syssymmällä, kun penkin teko on ajankohtaista. Ihanaa kesäkuun loppua ja terveisiä ukolle ja kisulle myös!

      Poista
  2. Juu, kyllä pioneja voi jakaa ja siirtää. Syksy on parasta aikaa. Legenda siitä, että ei voi siirtää lienee syntynyt, kun pioni on aika tarkka istutussyvyydestä, jos istutat liian syvälle, tekee pelkkiä lehtiä eikä kuki lainkaan. Minulla on pionipenkin ympärillä vuorenkilpeä, muuten olen antanut pionien juhlia ilman seuraa. T. Maalaispuutarhuri Pyhtäältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisko viisainta, että perustan kivipuutarhan? Niitä oon hyvä keräämään:)

      Poista
  3. Kivet ovat joka paikassa hyviä! Mutta älä sentään pionin juurakoille laita kiviä, ei taida kasvaa kivien välistä :) Mutta reunoille kiviä ja niiden väleihin maksaruohoja tai rikkoja - siis ei rikkaruohoja vaan patjarikkoa tms.

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Eivätkö olekin! Nyt pitäisi vielä oppia hoitamaan niitä oikein :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!