Rytmi veressä...

Sitä joko on, tai sitten ei.. rytmiä veressä siis
Lauantaina näin, ettei sen olemassaolo ole ainakaan iästä kiinni.

Esikoiseni vanhempi tytär (pian 14 v) aloitti noin vuosi sitten kilpatanssiharrastuksen Vakitassa
(Vantaan kilpatanssijat).
Aloittamiseen saattoi antaa intoa miniäni esimerkki. Hänhän osallistui hyvällä menestyksellä "Taviksien ja tähtien" tanssikilpailuun reilu vuosi sitten.

Syksyllä nuoren neidon partneri vaihtui ja tanssi alkoi sujua entistä paremmin, joten oli aika osallistua ensimmäisiin kilpailuihin.

Järvenpään Cavalier ry järjesti kisat ja osallistujia oli "vauvasta vaariin", eli lapsista senioreihin.
Kaikki ikäluokat tanssivat sekä lattarit että vakiot.

Ennen kisan alkua lämmiteltiin ja keskityttiin omaan suoritukseen.

Ja sitten aloitettiin 

Ensin valssi...

vähän isompien jive...



nuorten chacha, rumba, samba...




Kuten monissa kuvissa näkyy, tuomarit tarkkailivat silmä kovana jokaista paria.

Tämä pari hurmasi kaikki. Mikä rytmi, asennot ja eläytyminen, wau!





Varsinkin poika oli kuin tehty tanssimaan lattareita,
mutta myös valssi keinui niin kauniisti...

Ei siis ihme, että ensimmäinen sija tuli.
Voittivat kaikki tanssit omassa luokassaan!


Jalka nousi jiveen ja paso dobleen myös vähän vanhemmilla tanssijoilla...



Sillä aikaa vaatteet olivat vaihtuneet ja nuoret tanssivat vielä valssin, tangon ja quick stepin..





Valssista tuli voitto ja kokonaisuudesta toinen sija.
Ei huono muutaman kuukauden yhdessä tanssineelta parilta!:)


Ja mummi oli taas ymmärrettävästi rinta rottingilla ylpeänä jälkikasvustaan <3
Ihanat nuoret, tanssin riemu ja ilo ja yhdessä onnistuminen, se näkyy ja kantaa kauas.


Hyvää alkanutta vuotta kaikille, päivä on ainakin 10 minuuttia pitempi kuin muutama viikko sitten! :D

Anne

Kommentit