Niksipirkkaa?

Liekö matalapaine vai mikä syynä, mutta olen tuntenut tänään itseni poikkeuksellisen väsyneeksi. 
Töissä sain oikein sinnitellä, ettei otsa kopsahtanut pöytään kesken kaiken. Lyhyet nokoset (20 min) kotiin tultua auttoivat vähän, mutta nyt sänky ja uni alkavat taas vetää puoleensa.

Eilen oli sen sijaan pirteä päivä ja tartuin pitkästä aikaa maalisutiin. 
Kun helteet heinäkuun alussa alkoivat, into maalaamiseen hiipui. Ja olihan tuota maalisutia aika paljon siinä vaiheessa jo heilutettukin.

Viimeistä silausta vaille jäivät yläkerran toisen makkarin ja wc:n ovet sekä makkarin vaatekaappien nuppivetimet.

Puoliso kehitti nuppeja varten hienon "maalaustelineen". Tämä voisi olla hyvä laittaa myös Niksipirkkaan, vai mitä? :)



Nuppeja olisi ollut tosi hankala maalata ilman tätä telinettä!


 Pari kerrosta maalia ja tsadam - valmis! 


Ja ne ovet tuli maalattua myös. Nyt maalisuti saa taas levätä jonkin aikaa.

Tällä viikolla on joka päivä töiden jälkeen jotain menoa. Tärkein on yhtiökokous torstaina.
Siellä käsitellään taas yhtiömme putkiremonttia ja siihen liittyviä haasteita. Voi tulla
mielenkiintoinen (ja pitkä) kokous jälleen kerran. 
Itämaisen tyyneyden harjoitukset ovat ennen sitä paikallaan... :)

Nyt poski tyynyä vasten ja unten maille... Kauniita unia sinnekin! 

Anne





Kommentit

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!